Oma Jouluni alkaa joulusiivouksella ja joululaulujen kuuntelulla. Tänään pääsinkin aloittelemaan Joulua kun rakas lähti tekemään auto juttuja ja sain koko asunnon yksin käyttööni... Kun rakas sulki lähiessään oven perässään ryntäsin välittömästi laittamaan joulucd:n soimaan ja sen jälkeen suoraan keittiöön :D
Olen tykännyt siivota jouluksi kaikki keittiön kaapit, pestä uunin sekä jääkaapin, kuten äidilläni oli lapsuudessani tapana :) Keittiössä on myös ollut usempi juttu odottamassa pientä fiksausta, jotka tuli nyt samalla hoidettua kuntoon.
Aloitin siivouksen uunin päältä, joka on näyttänyt jo jonkun aikaa siltä miltä elämä on viimeaikoina muutenkin näyttänyt, kiireisen huolittelemattomalta:
Olen pitänyt jo parin vuoden ajan juomalaseja tarjottimella uunin päällä. Tuossa kohtaa on vain ollut ongelmana, että lasit pikkuhiljaa rasvoittuvat kun tuossa vieressä laitetaan ruokaa. |
Tästä lähdettiin. |
Lämpömittaria varten naputin naulan ikkunan karmiin ja sain sen siihen roikkumaan, pois viemästä tilaa hyllykön päältä. |
Viimeiseksi fiksailin keittiön saarekkeen päällä olevan hyllyn uuteen uskoon ja käytin hyllykön päällä olevat lasit pesukoneessa.
Hyllyn keskelle laitoin kuivattuja ruusuja lasimaljaan :) |
Nyt kun keittiö on kunnossa niin voin vihdoin hyvillä mielen alkaa laittamaan joulukoristeita, oujee :) Kivaa lauantain jatkoa kaikille!
Voih.. keittiön joulusiivo se on täälläkin ollut miekessä, mutta ei vaan ole ehtinyt/jaksanut :( Tuleehan se joulu ilman siivoustakin tänä vuonna..
VastaaPoistaLueskelin tuolta Facen puolelta, että olit kuin olitkin kerinnyt sen tekemään :) Sä oot kyllä hurjan ehtivä sen lisäks, että pyörität yksin yritystä ja olet R:n kanssa kahdestaan!
VastaaPoista